lauantai 16. tammikuuta 2016

Luonto talvella


Kevätlukukauden ensimmäinen teema luokassamme oli talvi. Tutkimme kasvien ja eläinten talvehtimista. Aloitimme teeman suuntaamalla lähimetsikköön ja tutkimme mitä lumen alta löytyy. Ja löytyihän sieltä: löysimme sammalta, puolukan varpuja, kuituneita heiniä ja myöskin vielä vihreää heinää, joka ei lämpimän syksyn vuoksi ollut laskastunut ennen lumentuloa. 
Tutustuimme metsikössä myös lehtipuiden silmuihin ja talventörröttäjiin.


Luokassa luimme mitä oppikirjamme sanoo kasvien talvehtimisesta ja teimme vihkokuvan eritavoin talvehtivista kasveista.



Kasvien jälkeen tutustuimme eläinten talvehtimiseen, johdatuksena aiheeseen luin oppilaille "Tulen ystävänä sanoi lumihiutale"-tarinan. Tarina löytyy Talven taikaa-materiaalista (s.10).





 Jatkoimme aiheen työstämistä äidinkielen/suomi2-tunnilla. Oppilaat lukivat kirjoittamani lintulaudalla kuhisee tekstin (lintulaudalla kuhisee teksti on yhdistelty, muokattu ja itse sopivaksi sepitetty Hyvä Suomi-oppikirjan tekstien pohjalta). 
Luettuaan tekstin oppilaat poimivat kaikki tekstissä esiintyneet lintulajit ja järjestivät ne aakkosjärjestykseen. Apuna käytimme uusi valkotauluja, jotka juuri saimme käyttöömme. Valkotaululle aakkosjärjestyksen numeroituaan oppilaiden oli helppo kirjata lintulajit vihkoon siististi. Lopuksi oppilaat valitsivat yhden linnuista, harjoittelivat aakkosellisen hakemiston käyttöä ja etsivät lintukirjasta linnun kuvan. Linnusta piirrettiin kuva vihkoon.

Aloitin kevätlukukauden alussa oppilaideni kanssa KidBlogin käytön. Kidblogiin kirjaan läksyt, mutta myös ajoittain tehtäviä. Tämä teksti oli ensimmäinen ja onnistunut kokeilu ladata luetunymmärtämisen teksti Kidblogiin ja oppilaat
lukivat tekstin ruudulta. Monen etenkin pojan motivaatio tehtävän tekemiseen nousi padin myötä. Toimii siis ja paperia
säästyy, kun ei tarvitse kopioida papereita kaikille!
Seuraavanakin päivänä äidinkielen/suomi2-kaksoistunnilla jatkoimme aiheen parissa. Oppilaat työskentelivät kolmella pisteellä (runo, luetunymmärtäminen ja sanasto). 

Runotehtävä oli LiikkuvaKoulu-hengessä toteutettu tehtävä. Oppilaat saivat runosta version, jossa näkyy vain joka toinen säe. Oppilaat kirjoittivat vihkoonsa annetun säkeen ja sen jälkeen lähtivät etsimään käytävältä kirjoittamaansa säkeeseen jatkoa. Vihkon sai ottaa mukaan käytävään, mutta kynät pysyivät luokassa. Kun oikea säe löytyi, painettiin se muistiin ja tultiin luokkaan kirjoittamaan löydetty säe.
Runo ei ole omaa käsialaani, vaan se on Helsingin kaupungin ympäristökeskuksen ja opetusviraston Talven taikaa-materiaalista.



Käytästä löytyivät runosta puuttuvat säkeet.

Luetun ymmärtämiseen hyödynsin Hyvä Suomi-oppikirjan (1989) versiota perinteisestä Pakkanen ja Jänis-sadusta. 



Kieku-opettaja oli samanaikaisopettajana mukana näillä tunneilla ja hän ohjasi oppilaille valmistamansa sanasto- ja luokittelutehtävän. Oppilaat saivat sarjan kuvia suomalaisista eläimistä, tehtävänä oli luokitella eläimet. Helposti oppilaat löysivätkin talvehtimistavoista hyvän luokitteluperiaatteen ja hyvin olivat kuulema talviunet ja -horrokset muistuneet mieliin.







Talvijakson aikana teimme luokassa kuvistyötä kolmessa vaiheessa. Aluksi maalasimme märkää märälle tekniikalla talvisen taivaan, samalla tutkimme merisuolan vaikutusta märällä pinnalla.
Opiskeltuamme kasvien talvehtimistapoja ja silmut olivat oppilaille tuttuja, leikkasimme ruskeasta paperista puun oksia ja niihin silmuja.
Viimeinen vaihe työssä oli maalata pulloväreillä puun oksalle se Suomessa talvehtivat lintu, jonka kuvan oppilas oli etsinyt lintukirjasta ja luonnostellut vihkoonsa. Valkoisella pullovärillä ja siveltimen väärällä päällä tökittiin työhön vielä satavaa lunta.


Työ oli oppilaille mieluinen ja vaikka puun oksien leikkaaminen ja lintujen maalaaminen oli monen mielestä haasteellista tuntuivat kaikki olevan tyytyväisiä työnsä tuloksiin. Ja niin oli kyllä opekin :)

Jakson "päättötyönä" oppilaat kirjoittivat valintansa mukaan tarinan tai tietotekstin aiheesta Metsän talvi, ohjeena oli hyödyntää viikon aikana opittua tekstin laatimisessa. Ja teksteistä olikin helppo nähdä mitä oppilaat olivat opiskellusta ymmärtäneet.



1 kommentti:

Mare kirjoitti...

Paljon asiaa ja aktivointia jo heti alku vuodessa :)
Hyvä meininki opella.