perjantai 1. huhtikuuta 2016

3. luokan geometriaa

Luokassamme on siirrytty geometrian jaksoon ja miten hauskaa geometria oikeasti onkaan. Paljon tekemistä ja liikettä, mutta myös samalla pohdintaa ja perusteluja!


                                         
3. luokkalaisille peruslukujono-treenit kehorytmeillä
alkavat jo olla vähän "blaah", kun niitä on tehty paljon.
Uutta intoa lukujonoihin ja kehorytmeihin on saatu,
kun olemme alkaneet tehdä niitä pareittain.

Geometria tunnit ovat mieluisia monelle sellaiselle oppilaalle, joilla matematiikassa on haasteita. Sen sijaan lukujonotaidot, monikerrat ja sanalliset tehtävät ovat monelle oppilaistani haasteellisia. Sen vuoksi geometria-jakson tunnit aloitammekin kehorytmeillä ja monikerroilla ja teemme yhdessä jonkin sanallisen matematiikan tehtävän ennen geometriaan siirtymistä. Näin samalla tunnilla ehtii todella paljon asioita!


Aloittelimme geometria jakso tutkimalla joogamatosta leikattuja muotoja. Oppilaat ottivat käsiinsä kaksi palaa ja kävimme kaikkien valitsemat palat läpi, mitä samaa niissä on? Entä mitä erilaista on paloissasi? Mitkä palat ovat melkein samanlaisia? 

Geometrisilla paloilla tutkimme kuinka monta erilaista tasokuviota voi rakentaa viidestä neliöstä. Tämä oli selvästi koukuttava tehtävä ja oppilaat eivät olisi millään halunneet siirtyä seuraavalle pisteelle, vaan halusivat jatkaa, että varmasti löytävät kaikki mahdolliset.

Loogisilla paloilla rakensimme erilaisia kuusikulmioita. Tässäkin oli hauska kuunnella oppilaiden keskusteluja. "Nuo pyöreät voi laittaa suoraan pois, niitä ei tarvita." "Ai, miksi ei?" "No, kun ei niissä ole yhtään kulmaa, niin ei niitä voi käyttää!"


Hittipeliksi muodostui geotwister-lattiakuvioilla. Pelaajat nostivat vuoronperään salaisuuspussista kortin, lukivat ohjeen ja liikkuivat ohjeen mukaan. Tässäkin pelissä keskustelu oli mukavaa kuunneltavaa, moneen kertaan tarkistettiin kumpi on oikea ja kumpi vasen, sekä perusteltiin miksi asettuu juuri valitsemalleen palalle, kun joku oli eri mieltä. "Vasen jalka palalle, jossa on vähemmän kuin viisi kulmaa." "No, mähän voi laittaa vasemman jalan mille tahansa palalle, kun näissä ei missään ole kuin korkeintaan neljä kulmaa." Olin tarkoituksella kirjoitellut korttien ohjeisiin sanoja "ainakin, vähintään, korkeintaan", jotka vaativat pähkäilyä. 
Lattiamuodot on tilattu Tevellasta (tai Lekolarista) ja niitä on 16. Neljää väriä (sininen, punainen, keltainen ja vihreä) ja neljää eri muotoa (neliö, ympyrä, kolmio, suorakulmio). Jos haluat käyttää minun tekemiäni kortteja, löydät ne täältä. Huomaa, että kortit on tehty 3. luokkalaisille ja pienempien kanssa pelattaessa korteista pitää poistaa esim. suorakulman määrittelevät kortit. 


Myös tangramit ovat olleet ahkerassa käytössä. Ensin rakennettiin malleista, joissa palojen ääriviivat näkyvät. 
Sen jälkeen rakennettiin muistinvaraisesti: valokuvat, joissa oli luokkamme tangrameilla (eli oikeat värit erottuivat) rakennettuja kuvioita, oli kiinnitetty seinälle kuvapuoli seinää vasten. Oppilas kävi katsomassa kuvaa, palasi omalle paikalleen rakentamaan kuviota ja tarvittaessa kävi tarkistamassa niin monesti kuin tarvitsi saadakseen kuvan valmiiksi. 
Rakensimme tangrameilla kuvioita myös sellaisilla malleilla, joissa näkyivät vain koko kuvion ääriviivat ja sattuipa tuo kuva olemaan hieman pienempi kuin meidän tangram-palamme. Kameli, kettu ja muutama muu tangram-ääriviiva-malli on Matikkaluotsi-materiaaleista.

Toisella geometria-jakson viikolla touhu luokassa on jatkunut. Suorakulman opiskelimme Opettajan tienviitta 3b:n (eli VaNe-opeoppaan) ohjein. Nyt olemme siirtyneet kulmien mittailusta symmetriaan. Touhua ja pähkäiltävää luokassa on riittänyt..


Shape Sudoku-pakkauksesta löytyy useita eri tasoisia Sudoku-lautoja ja niihin paksusta pahvista valmistetut kortit. Tämä peli pääsi viimein käyttöön ja oli mieleistä pähkäiltävää monelle oppilaalle.


Toinen hyvä ja oppilaille mieluinen peli on Shapes Up, jossa oppilaat arpovat nopalla pelattavan muodon ja asettavat sen pelilaudalleen. Pelin voittaa se, joka saa ensimmäisenä pelilautansa täyteen.


Ei taida olla vielä ihan valmista? Peilin kuva on vielä erilainen kuin
peilin takana..
Tangrameilla jatkoimme muistin varassa työskentelyä. Jälleen oppilaat valitsivat luokan seinältä jonkun tangram-ohjekortin, jota rakensivat ja kävivät aina väärinpäin seinään kiinnitetystä kortista katsomassa mallia. Kun kuvio oli saatu rakennettua valmiiksi, oppilaat ottivat peilin ja toisen tangram-setin. Peiliä apuna käyttäen oppilaat rakensivat peilin taakse alkuperäisen kuvion peilikuvan.


Lisää peilaamista harjoiteltiin parin kanssa geometristen palojen avulla. Viivotin toimi symmetria-akselina, vuorotellen oppilaat laittoivat omalle puolelleen jonkin palan rakennelmaan ja kaverin tehtävänä oli rakentaa omalle puolelleen viivotinta peilikuva. Peilit toimivat apuvälineitä, jotta niillä voitiin tarkistaa, että pala tuli oikeaan paikkaan.


Saatiinhan me jo vihdoin ja viimein kirjatkin esille! ;-) Kirjasta tutkimme peilin avulla erilaisia tasokuvioita. Peilin avulla tutkimme niiden symmetrisyyttä ja piirsimme symmetria-akseleita kuviin.

-----------------

Vaikka luokallani on oppilaita, jotka mielellään jäisivät välitunniksi sisään, on joukossa myös niitä, jotka sinkoavat heti kellon soitua ja luvan saatuaan ulos luokasta. Geometria jakson aikana on ollut useampia tunteja, joilloin kukaan oppilaista ei reagoinut kellonsoittoon lainkaan, vaikka pari minuuttia ennen kehotin heitä pikkuhiljaa lopettelemaan.. Sen verran mieluisaa puuhaa tuntui olevan, ettei sitä malttanut lainkaan lopettaa. Olen kokenut aiemmin geometrian opettamisen jotenkin vieraaksi, mutta nyt meillä on kyllä ollut oppilaiden kanssa superhauskaa tällä jaksolla!



2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kivoja, mistä olet tilannut nuo pelit?? Olisi kiva saada vinkkilinkki. T.Laura

Anniina-ope kirjoitti...

Hei,
pelit olen tilannut vuoden vaihteessa Tevellasta (tai Lekolarilta).