lauantai 7. huhtikuuta 2018

Viikingit (5.-6. luokka)


Viikingeistä pidimme lyhyen miniteeman keskiaika jakson jälkeen. Viikinkinkejä työstettiin historian, suomen kielen ja kuviksen tunneilla. Jakso alkoi valtameren pauhusta, oppilaat tulivat luokkaan yksi kerrallaan hiiren hiljaa. Luokassa oli hämärää, ainoa mitä kuului oli YouTubesta valitun Sound of Ocean-videon äänet. Rauhoituimme ja rentouduimme hetken vain kuunnellen ääniä, sen jälkeen open kerronnan avulla lähdimme merelle, jossa viikinkilaiva eteni tyrskyissä. Meren ääniä kuunnellen jatkoimme vielä maalaamalla pitkittäin halkaistulle A3-paperille merta. Oppilailla oli käytössään erisävyisiä sinisiä pullovärejä. Maalaaminen tapahtui siveltimen sijaan taitellulla paperilapulla.


Maalaaminen onnistui täydessä hiljaisuudessa ja vaikka siivoamisen kohdalla oli taas lupa puhua, oppilaat supattivat koko tunnin. Ilmeisesti oppilaat nauttivat tuosta hiljaisuudesta itsekin <3
Tunnin lopuksi kertasimme mitä olin mielikuvitusmatkamme aikana kertonut viikingeistä ja sanelusta kirjoitimme lyhyen vihkotekstin viikingeistä.

Layers of Learning sivuilta tulostettava kartta
Kartan voit tulostaa tästä linkistä.


Viikinkien kulkureiteistä väritimme vihkoihin netistä löytämäni kartan. Samalla tuli taas opittua uutta englannin sanastoa, koska kartta oli englanniksi.



Toisella viikinkeihin liittyvällä tunnilla tutustuimme viikinkilaivoihin. Työtapoja oli tunnilla opettajan kerronta, englanninkielisen tekstin lukeminen ja kysymyksiin vastaaminen sekä rauhoittuminen maalaamaan viikinkilaiva. Laivan pohjamaalin teimme siveltimillä, mutta laivan kuviointi ja koristelu tapahtui askartelutikulla raapimalla.

Kolmannella viikinkinkeihin liittyvällä oppitunnilla oppilaat lukivat viikinkien käyttämiin väriaineisiin ja vaatteisiin liittyvän tekstin, jonka koostiin netistä löytämieni tietojen perusteella sekä oppikirjaa (jota oppilailla ei viikinkiaiheeseen ole) hyödyntämällä. Tekstin voit halutessasi tulostaa täältä. Tekstin pohjalta oppilaat nimesivät ja värittivät viikinkiperheen vaatteet, sopivan monisteen löysin tes.com-sivutolta. Samalta sivustolta löytyy myös riimukivimoniste, johon oppilaat kirjoittelivat toisilleen viestejä viikinkien riimuilla.

Lisäksi olin yhden päivän poissa, silloin oppilaat katsoivat sijaisen kanssa Olipa kerran ihminen-sarjan Viikingit-jakson.

Pääsiäisen tienoilla näkyi opettajien fb-ryhmissä silkki-/kreppipaperimaalausta useammassakin postauksessa, joten mekin innostuimme kokeilemaan sitä ja kreppipaperilla maalaten teimme taustat viikinkitöillemme. Kokeilimme silkkipaperimaalausta ulkona aurinkoisena ja lämpimänä päivänä ja oppilaat heittelivät lunta töidensä päälle, jotta värit leviäisivät. 
Ulkona oli kiva touhuta, mutta seuraavalla kerralla taidan tehdä silkkipaperimaalailut sisällä. Pienikin tuulenviri levitti silkkipapereita ympäri pihaa..
Näin saatiin kaikki kuvistyön osat tehtyä jollain muulla tekniikalla kuin perinteisesti siveltimellä maalaamalla.



Tuntien alussa tai lopussa tehdyt kuvistyön osiot koottiin lopuksi yhdeksi kokonaiseksi työksi. Työn kokoamisvaiheessa oli mielenkiintoista seurata oppilaiden hahmottamisen taitoja. Meren kokoaminen kahdesta paperista revityistä suikaleista, saati tuon meren liimaaminen ei ollut kovinkaan monelle oppilaalle itsestään selvyys. Tässä työssä oli monta sellaista onnistujaa, joille kuvis ei yleensä ole vahvuus. Yksi syy siihen ehkä, että tässä ei siveltimellä maalaamista tai piirtämistä juuri tarvittu, vaan toteutuksessa käytettiin normaalista poikkeavia tekniikoita.


Viikinkikokonaisuus päättyi kertaukseen, jonka toteutin joukkueittain "seikkailuna". Pohjana seikkailulle toimi viikinkien Groenlendinga-saaga, jonka alkuosaa suomensin ja lyhensin oppilaille sopivaksi. Oppilaat työskentelivät 4-5 oppilaan ryhmissä.

"Groenlendinga-saaga kertoo Erik Punaisesta, kuuluisasta viikingistä sekä hänen perheestään. Kuulut Erik Punaisen laivan miehistöön. Laivanne on kaatunut myrskyssä, miehistö on päässyt kiipeämään ylösalaisin kääntyneen laivan päälle lepäämään. Yhdessä teidän pitää kuitenkin saada laiva käännettyä oikeinpäin. Vain siten voitte jatkaa matkaa ja toisaalta saat myös tietää, miten olet tähän tilanteeseen joutunut!
Kääntäkää vene, niin pääsette aloittamaan seikkailunne."

Oppilasryhmät seisoivat maton päällä luokassa. Matto oli tuo kumolleen kellahtanut viikinkilaiva, joka piti yhdessä kääntää ympäri. Hetken ratkaisuvaihtoehtoja tuumailtuaan ryhmät alkoivat toimia eikä kukaan onneksi pudonnut enää hyiseen mereen. Kun "vene" alkoi kääntyä, huomasivat oppilaat, että veneisiin oli kiinnitetty luukku. Kun vene oli saatu ympäri, avasivat oppilaat luukun ja löysivät luukusta ensimmäisen osan Groenlendinga-saagaa.


"Kun Erik Punaisen isä syyllistyi Norjassa tappoihin, ei perheen auttanut muu kuin lähteä uusille seuduille asumaan. Perhe pakkasi omaisuutensa ja varusti pitkän viikinkilaivansa matkalle. Laivan keulassa koreilevan lohikäärmeen pää osoitti länteen ja perhe matkasi viikingeille tutulle Islannin saarelle. Erik Punainen varttui Islannissa ja löysi vaimonsa Thjodhildin.

Erik Punaisen perheen mukana matkasi Islantiin moni muukin viikinki. Laivassa viikingit istuivat aakkosjärjestyksessä. Järjestäkää viikingit laivaan aakkosjärjestyksessä."


Jokaisen ryhmän pöydältä löytyi korttipakka, jossa oli viikinkien nimiä. Aakkostussäännöt kaivettiin esiin ja aakkostaminen alkoi. Oppilaiden järjestettyä nimet aakkosjärjestykseen, käänsivät he kortit ympäri ja korttien takana olevista kirjaimista muodostui sana VIIKINKIENTALO. Joka ohjasi oppilaat SmartBoardille heijastettuun Thinglink-kuvaan. Thinglink-kuvasta oppilaat nappasivat auki viikienkien asumukseen laitetun täpän, joka ohjasi eteenpäin:

"Viikingit asuivat matalissa pitkänomaisissa taloissa, joissa oli tulisija keskellä ja laverit seinustoilla nukkumista varten. Seuraavan tekstin kappaleen löydätte viikingeille tutun vaatemateriaalin luota."
Olin tuonut luokkaan käsityövarastosta korin, josta löytyi seuraava tekstin kappale.


"Erik Punainen ei kuitenkaan saanut kauaa asua rauhassa vaimonsa kanssa, sillä hän joutui pian ongelmiin ja hän kansalliskokous julisti hänet lainsuojattomaksi. Niin joutui Erik Punainen jo toisen kerran elämässään pakkaamaan tavaransa ja varustamaan laivansa. Erik Punainen ja hänen vaimonsa Thjodhild lähtivät etsimään lännestä maata, jota eräs tuntemattomia maita kartoittanut matkamies oli heille kuvaillut."


Tekstin katkelman lisäksi korista löytyi kartta viikinkien matkoista ja ohje täydentää karttaan maat ja merialueet, joilla viikingit vaikuttivat. Ryhmät aloittivat työskentelyn nopeasti, mutta sitten he jumittuivat merialueisiin, joiden nimiä he eivät muistaneet. Puhelimia ei saanut käyttää seikkailussa apuna, mutta kaikkea muuta koulusta löytyvää kyllä, aika nopeasti joku ryhmästä vilahtikin viereiseen kirjastoon hakemaan hyllystä kartaston. Valittuaan karttaan merkityistä sanoista ohjeen mukaiset kirjaimet, muodostui niistä sana LAIVA, joka löytyi jälleen Thinglink-kuvasta. Ohjeena Thinglink-kuvassa on viikinkilaiva myrskyssä, joka viittasi luokassa riippumiin oppilaiden kuvistöihin. Yhden työn olin nostanut magneeteilla taululle ja sen taakse oli kiinnitetty pyykkipojilla saagan jatkoa.


Erik Punainen purjehti merellä päiväkausia näkemättä maata missään. Lopulta horisontissa alkoi erottua maata. Suuri saari aukesi Erik Punaisen laivan edessä ja saari näytti vihreältä paratiisilta.

Päiväkausia purjehtiessa aika kävi varmasti välillä pitkäksi. Aikaa voi kuluttaa esimerkiksi arvoituksien avulla. Ratkaiskaa viikinki-ristikko, ratkaisu ohjaa teidät eteenpäin.


Kun ristikossa olevien punaisten ruutujen kirjaimet järjesti, muodostui niistä sana LOHIKÄÄRME. Ja luokkaan ripustetun lohikäärme-kuvan taakse oli kiinnitetty lisää tekstin pätkiä.

Kaksi vuotta vietti Erik Punainen tutkien tuota aluetta, jota hän kutsui vihreäksi maaksi eli Grönlanniksi. Hän uskoi, että nimi houkuttelisi ihmisiä. Kun Erik Punainen kahden vuoden kuluttua palasi Islantiin, vietti hän siellä talven ja houkutteli ihmisiä mukaansa kertomalla ihmeellisiä tarinoita vihreästä maasta. Kevään tullen varustettiin 30 laivaa matkaan. Kevät oli kuitenkin myrskyisää aikaa merellä, eikä perille vihreään maahan selvinnyt kuin 14 laivaa.

Grönlanti nimettiin vihreäksi maaksi, koska se kuvaili viikinkien asuttamaa rannikon aluetta. Yhdistä sanat suomeksi ja englanniksi sekä niiden selitykset.


Ryhmän pöydässä oli aiemmin käytettyjen nimikorttien lisäksi pakka kortteja, joissa oli suomeksi ja englanniksi viikinkeihin liittyviä sanoja sekä niiden selitykset.

Kun kaikki kortit olivat löytäneet selityksensä, käänsivät oppilaat jo vanhasta tottumuksesta kortit ympäri ja löysivät yhden korttisetin takaa  RII MU KIVI, joka ohjasi oppilaat joko Thinglink-kuvan riimukivelle tai suoraan luokan seinällä olevalle harmaalle paperille, johon oli kirjoitettu riimuilla "järjestä runo".

Viimeinen tehtävä oppilailla oli lukea vielä kerran huolellisesti läpi Groenlendinga-saaga, jonka he olivat seikkailun aikana saaneet kokoon ja järjestää tarinan pohjalta runoilemani runon säkeet oikeaan järjestykseen vastaamaan alkuperäistä tarinaa.

Joutui isä Erik Punaisen vaikeuksiin vaikeuksiin,
joutui perhe keskittymään pakkauksiin.


Laiva oli pian täyteen lastattu
ja merellä purjeet nostettu,

ohjattiin laivan kokka länttä kohti,
Islantiin tie merten taakse perheen johti.


Islannissa Erik Punainen varttui,
tiedot ja taidot työn touhussa karttui.
Tapasi Erik Punainen neidon kauniin,
sai Thjohildistä vaimon auliin.


Ei ehtinyt kauaa nuori pari viettää elämää rauhallista,
kun Erik Punaisen päälle läikähti vihaa monta kauhallista.
Hänet lainsuojattomaksi julistettiin
ja pois maasta pian karkotettiin.


Laiva oli pian täyteen lastattu
ja merellä purjeet nostettu,
ohjattiin laivan kokka länttä kohti,
vihreälle maalle tie merten taakse johti.


Näkyi horisontissa jotakin vihreää,
oli saarella kaikkialla vehreää.
Tutkittuaan maata hyvää,
palasi Erik Islantiin levittämään tiedon jyvää.


Houkutteli Erik Punainen mukaansa suuren joukon,
valitettavasti moni heistä kohtasi surman loukun.
Perille päässeet Erikin johdolla maan valloitti
ja viikinkisiirtokunnan Grönlantiin perusti.


Erik Punaisesta tuli johtaja arvostettu,
jolla oli perhe perustettu.
Lapsia seikkailut puoleensa vetää,
eivät he paikoillaan vartuttuaan lepää. 





Viikinkiseikkailu kertasi hyvin jakson aikana opitut asiat ja samalla oppilaat harjoittelivat ryhmätyöskentelyä sekä luetun ymmärtämistä. Oppilaiden palaute oli, että seikkailun muodossa opitun kertaaminen oli innostava tapa toimia.
Jos haluat tulostaa viikinkiseikkailuun kirjoittamani materiaalin, löydät sen täältä.

Kokonaisuudessaan jakso kesti 7 oppituntia, joista kolme otettiin kuvaamataidosta, kaksi historiasta ja kaksi suomen kielen tunneista.